Muistutus työhyvinvoinnista: varaa aika tiimin vuosihuollolle

Lomalla saa usein paremman yhteyden itseensä. Kun häly ympärillä laantuu, on mahdollista kuulla mitä haluaa: tänään tarvitsen aamupalan rantakalliolla, päiväunet ja iltapäivällä kävelyn metsässä. Vaikka mieli askartelisikin tämän kokoisten, silti tärkeiden asioiden äärellä, on se taka-alalla muhitellut isompiakin kokonaisuuksia. Loman jälkeistä itsensä kuuntelun herkkyyttä kannattaa hyödyntää työpaikoilla, ja luoda hyvä pohja tulevan syksyn työhyvinvointiin ja työssä jaksamiseen.

Lomilta töihin paluun hetki on mitä otollisinta aikaa tehdä omalle ja tiimin työskentelylle vuositarkastus, ja näin varmistaa, että pohja työhyvinvoinnille ja työssä jaksamiselle löytyy myös syksyllä. Tiimin vuosihuolto pitää sisällään rehellisen keskustelun ja tsekin tilanteeseen ennen lomaa: missä oltiin ja miltä kustakin tuntui, sekä mitä ajatuksia työhön ja tulevaan syksyyn on loman aikana syntynyt. Vuositarkastuksessa voi löytyä isoja asioita, mutta tarkastus ei ole missään tapauksessa mennyt hukkaan, vaikka siitä tuntuisi löytyvän vain perusasioita. Nekin on aivan yhtä tärkeä sanoittaa, ja niissäkin asioissa on aivan yhtä tärkeää tulla kuulluksi. Perusasioista voi hyvin löytyä osat tiimin yhteisiksi työskentelysäännöiksi.

Meidän työskentelyn säännöt:

Palasimme MarkkinontiKollektiivin tuotantoporukalla töihin maanantaina. Jaoimme ensiksi lomakuulumiset ja fiiliksiä töihin paluusta. Sen jälkeen mietimme yhdessä, millainen työarki saa meidät jaksamaan ja innostumaan, sekä mitä tukea tarvitsemme toisiltamme. Tästä syntyi tiimimme syksyn työsäännöt, joiden pohjalta haluamme varmistaa, että töissä jaksetaan ja voidaan hyvin:
  • Jaksaminen ja sitä huolehtiminen on tärkeää.
    Maratooni alkaa taas, ei aleta spinttaamaan & “PPP pitää pystyä puhumaan”, joka työkontekstissa tulee olla tekeminen & lepo -tasapainon ylläpitoa. Pidetään mielessä tärkeät perusasiat, eli hyvää ravintoa, riittävästi unta, sekä myös paljon muuta elämää kuin töitä.

  • Harrastamme aitoa priorisointia.
    Muistutus: pitää osata myös nostaa prioriteetti listalle hauskoja juttuja!
  • Kukin saa tehdä töitä sieltä mistä haluaa ja milloin hyvältä tuntuu.
    Meillä on 100% luottamus toisiimme ja siihen, että hommat tulevat hoidetuiksi.
  • Pidämme huolta itsestämme ja toisistamme.
    Saa muistutella yhteisistä säännöistämme ja on luvallista tsekkailla kaverin perään.
  • Meillä on työaika ja omaa ajankäyttöään pitää rajata.
    Esimerkiksi koko ajan ei tarvitse olla tavoitettavissa.
  • Lähdetään siitä, että kaikki järjestyy.
    Syksyssä on tottakai monia kysymysmerkkejä, mutta asioista joista emme vielä tiedä ei kannata stressata. Kevät opetti, että osaamme ja pystymme mukautumaan tilanteisiin kun tarve on: osaamme sen varmasti myös syksyllä.

 

Lopuksi sanoitimme vielä toisillemme asioita, jotka meillä kullakin katkaisevat hyvin työpäivän ja työajatukset. Ne ovat nyt konkreettisempia meille itsellemme ja myös hyvä työkalu sääntöjen kohtaan 4. – voimme myös kysellä toisiltamme onhan muutakin kuin töitä tullut tehtyä.

Suunnitelma arjen alkamisen myötä myös kotiin

“Loman loppu ei ole elämän loppu.” Arki on suurin osa elämää ja siksi juuri sen toimivuuteen, nautinnollisuuteen ja arkisiin iloihin tulisi panostaa.
Teimme perheen kanssa arkeemme seuraavat sopimukset:
  • koska nautimme todella paljon kesällä pienistä retkistä (esimerkiksi kirpputoreilla käymisestä) jatkamme niitä myös arkena.
  • aloitamme yhteisesti oman perheen urheilukerhon: kerran viikossa teemme jotain sporttaavaa yhdessä ja kokeilemme eri lajeja (aloitimme tämän minigolfilla ja seuraavaksi on vuorossa futista).

Omassa mielessäni elokuu on kuin monelle tammikuu. Uusi aika alkaa. Aikoinaan nautin tässä kohden uuden penaalin ja kynien hankkimisesta siirtymäriittinä uuteen, mutta nyt opiskeluaikojen ollessa muistoja, ovat riitit hieman muuttuneet. Elokuu näkyy kalenterissani oman itsen ”vuosihuoltoina”; hammaslääkäärissä ja mammografiassa käynteinä, sekä seuraavan loman suunnitteluna – koska aina pitää olla kivoja asioita odottamassa. Muutaman kuukauden päästä marraskuussa on hauska huomata, että kaverien kanssa sovittu kotimaanmatkailun viikonloppu onkin JO NYT!


Muistutuksena muutama kiva, inspiroiva juttu myös sinulle tulevaan:
Tule mukaan MK:n syksyyn, ja ilmoittaudu veloituksettomiin tilaisuuksiin ja koulutukseen:

Mitä kuuluu, brändi? -tilaisuus tarjoilee oppeja modernin brändin johtamisen teemoilla.
Mittaa tai Kuole – markkinoinnin mittaamisen perusteissa auttava koulutus.
Aamukahviseura – ajankohtaisia ja inspiroivia markkinoinnin aiheita käsittelevä puolituntinen tiistaisin, jatkuen taas kesäloman jälkeen 11.8. klo 8.30-9.00.

Tilaa MK uutiskirje, niin kuulet ensimmäisten joukossa myös kun syksyn mittaan avaamme mm. tilaisuudet asiakasymmärryksestä, b2b markkinoinnista ja martechista.


Marica Thorén

Elokuu on kirjoittajalle aina nautinnollista uuden alun aikaa.
, ,

Comments are closed.