MAHDOLLISTAJAKSI

MarkkinointiKollektiivin unelmana on tehdä Suomesta maa, jossa tehdään maailman parasta markkinointia. Edistämme markkinointialan keskinäistä avoimuutta, kannustamme oppien jakamiseen sekä markkinointialan ihmisten urien kehittämiseen. 

Meille on tärkeää, että MarkkinointiKollektiivin yhteisön jäsenillä on mahdollisimman esteetön pääsy alan tiedon äärelle; siksi yhteisömme jäsenille osallistuminen tilaisuuksiimme on maksutonta. Haluamme näin demokratisoida alan tiedonkulkua.

Emme ole unelmoimassa markkinoinnin mahtimaasta yksin, emmekä kuvittele ilman apua maaliin pääsevämme. Teemme töitä yhdessä mahdollistajien kanssa, joita yhdistää halu jakaa oppeja ja inspiroida markkinoinnin parissa työskenteleviä ammattilaisia. Järjestämme yhdessä mahdollistajiemme kanssa jatkuvasti kasvavalle yhteisöllemme alan koulutuksia, tapahtumia, mentorointiohjelmia, tuotamme ajankohtaista sisältöä ja pidämme yhdessä huolta, että osaamisen jakaminen on luonnollinen osa suomalaista markkinointialan kehittymistä.

Kiitos mahdollistajiemme, tapahtumamme ja koulutuksemme ovat MarkkinointiKollektiivin yhteisön jäsenille veloituksettomia!

Hyödyt Mahdollistajalle

MarkkinointiKollektiivin kautta tavoitat markkinoinnin parissa työskentelevät ammattilaiset.

Mahdollistajalla on MarkkinointiKollektiivin kanssa tehtävän yhteistyön kautta mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisia teemoja markkinoinnin ympärillä nostetaan esiin.

1. Tunnettuus ja preferenssi

MarkkinointiKollektiviin kautta mahdollistajalle voidaan rakentaa auktoriteettia teemoissa, joissa mahdollistajalla on paljon asiantuntemusta.

2. Työnantajamielikuva

MarkkinointiKollektiivin mahdollistaja voi sekä rakentaa työnantajamielikuvaansa alan silmissä, että myös sitouttaa omia asiantuntijoitaan omaan yritykseensä, tarjoamalla näille mahdollisuuden olla inspiroimassa ja opettamassa MarkkinointiKollektiivin tilaisuuksissa.

3. Koulutus

MarkkinointiKollektiivin kautta mahdollistaja voi tarjota omalle organisaatiolleen koulutuksellisia hyötyjä. Mahdollistajien yhteistyöhön sisältyy sovittu määrä paikkoja MarkkinointiKollektiivin tapahtumiin ja koulutuksiin.

4. Myynti

MarkkinointiKollektiivin kautta opettamalla, inspiroimalla ja oivalluttamalla mahdollistajat ovat löytäneet uusia asiakkuus- ja kumppanisuhteita.

Mitä voit mahdollistajana kanssamme tehdä?

KOULUTUKSET

Kollektiivi järjestää yhdessä mahdollistajiensa kanssa koulutuksia, jotka linkittyvät mahdollistajan erikoisosaamisalueeseen (esim. luova suunnittelu, strateginen markkinointi, sisältömarkkinointi, lean marketing).

Koulutukset eivät ole yhden aamun ”hokkuspokkusta” vaan vähintään 3-4 kerran koko iltapäivän kestäviä intensiivisiä kokonaisuuksia kotitehtävineen.

Koulutuksiin järjestetään aina avoin haku. Motivoituneimmat ja eniten koulutuksen aihealueen tietoa tarvitsevat MarkkinointiKollektiivilaiset valitaan mukaan.

Koulutuksen hyötynä mahdollistajalle on vahvistaa positiotaan koulutuksen teeman alueella.

TEEMATAPAHTUMAT

Kollektiivi järjestää yhdessä mahdollistajien kanssa eri teemoista tapahtumia, jotka sisältävät asiantuntijapuheenvuoroja ja paneelikeskusteluja.

MarkkinointiKollektiivi haluaa teematapahtumilla tarjota ajankohtaiset työkalut markkinoinnin alan silmien eteen. Yhtä lailla koemme tärkeänä, että markkinoinnin vanhojen viisauksien äärelle pysähdytään.

Teematapahtumien hyötynä mahdollistajalle on nostaa eri näkökulmista omaa osaamistaan ja profiloida asiantuntijoitaan markkinointialan silmissä.

SISÄLLÖT

MarkkinointiKollektiivi ylläpitää blogialustaa, sekä tuottaa MarkkinointiRadio-podcastia, joissa pöhistään kaikesta markkinointiin liittyvästä sekä alalla työskenteleviä kiinnostavista ilmiöistä.

Blogien ja podcastien kautta Kollektiivin yhteisön eteen tarjotaan uusia ajatuksia, virikkeitä sekä arjen vipuvarsia.

Sisältöjen hyötynä mahdollistajalle on tuoda syvempiä näkökulmia esille ajankohtaan, joka yhteisön jäsenille sopii sisällön äärellä viettämiseen.

LÄHDETKÖ MUKAAN?

Kaikkia mahdollistajiamme sitovat samat säännöt:

Oivalluta, inspiroi, jaa & opeta. Älä myy.

Kokeilemme ja ideoimme myös jatkuvasti uutta. Kaiken lähtökohtana on kuitenkin aina kysymys, mitä tekeminen opettaa ja antaa yhteisöllemme? Tätä vasten olemme mm. aloittaneet mentoriohjelman ja tulossa on myös hackathon -tyylinen työpaja.

Haluaako sinun yrityksesi olla suunnannäyttäjänä kehittämässä markkinoinnin alaa? Jos sinulla on ajatus, miten voimme yhdessä ottaa uusia askeleita kohti markkinoinnin mahtimaata, niin olemme aina valmiina kokeilemaan uutta.

Untitled-1

Marica Thorén

marica@mkollektiivi.fi

‭+358 40 675 8908

MARKKINOINTIKOLLEKTIIVIN TOIMINTAA MAHDOLLISTAMASSA