Vaikuttajamarkkinointi on noussut muiden digimarkkinoinnin muotojen rinnalle merkittäväksi mainonnan kanavaksi, ja se jatkaa kasvamistaan vuosi vuodelta. Vaikuttajamarkkinoinnin vastuullisuutta ja läpinäkyvyyttä on kuitenkin aika ajoin arvosteltu, vaikkakin mielestäni vaikuttajamarkkinointi on parhaimmillaan erittäin läpinäkyvä ja vastuullinen markkinointikeino brändille kuin brändille. Mutta mitä kaikkea vaikuttajamarkkinoinnissa tulisi ottaa huomioon, jotta se täyttäisi edellä mainitsemani ajatukset?
MarkkinointiKollektiivi teki syksyllä 2023 ansiokasta työtä kerätessään tietoa lähes kuudensadan kollegamme hyvinvoinnista alalla. Ah! Ajattelin. Tätä olen odottanut. Sain itse olla mukana julkistamassa tuloksia ja puheenvuorollani rohkaisemassa markkinointiväkeä pitämään huolta positiostaan, työnsä edellytyksistä ja tuesta oman työn kehittämiseen – tai lähtemään.
Älä tee mainontaa ja markkinointia muille markkinoijille vaan niille sun asiakkaille, sun kohderyhmälle – sillä ei ole väliä, voittaako materiaalilla palkintoja, jos se kolahtaa oikeaan kohderyhmään!
Tässä ajassa korostuu ihmisten kaipuu moniin perustarpeisiin, jotka ovat huiman teknologisen kehityksen kuluessa tuntuneet jäävän taka-alalle. Suuren teknologisen edistyksen myötä tuntuu kuin olisimme unohtaneet sen arvokkaan voiman, mikä meillä on: ihmisyys ja toisten kohtaaminen.
Ajoittain hektisen työarjen keskellä on tärkeää pysähtyä edes hetkeksi pohtimaan sitä, kuka on, millainen on oma ammatti-identiteetti, millaisten arvojen pohjalta tahtoo omaa työelämäänsä rakentaa ja miksi tekee sitä työtä, mitä tekee.
Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA tutki hiljattain myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten näkemyksiä muun muassa johtamisen nykytilasta ja haasteista. Myynti & Markkinointi 2023 -barometrin tuloksissa korostui tarve kohentaa alojemme saumatonta yhteistyötä.
Moni tiedostaa, että muuttuvassa maailmassa pärjätäkseen tarvitaan kunnon ravistelua ja täysin uusin tavoin tekemistä. Perinpohjaisen, radikaalin muutoksen johtamisen kohdalla saattaa kuitenkin herätä kysymyksiä: Mistä aloittaa, miten edetä? Kati Huovinmaa jakaa omat, kokemuksen ja mokien myötä löytyneet vinkit hyödynnettäväksi muutosprojektissasi onnistumiseen.
Asiakaskokemukselta vaaditaan paljon ja monet vaatimukset kohdistuvat tavallisesti markkinoinnin tai asiakaspalvelun tekemiseen. Asiakastyö on kuitenkin haastavaa, ja sen kehittäminen oikeaan suuntaan vielä merkittävästi haastavampaa.