MarkkinointiRadio saa vieraakseen Max Söderholmin Leadfamlylta. Jaksossa Maxin eteen tuodaan murrettavaksi myyttejä, joita pelillistämiseen markkinoinnissa liittyy.
Ympäristö ja asiakkaiden tarpeet muuttuvat yhä nopeampaan tahtiin. Asiakkaat arvostavat entistä yksilöllisempiä ratkaisuja ja personoidumpaa mainontaa, jolloin myös mediamainontaa tulee kehittää vastaamaan näihin uusiin tarpeisiin. Clear Channelin Sara Riipinen tuo blogissa esille näkemyksiään kohderyhmälähtöisen mainonnan tulevaisuudesta.
MarkkinointiRadion vieraiksi saapuivat Heidi Peltonen (Neste) ja Timo Nurmi (Posti). Heidi ja Timo keskustelevat jaksossa kahden merkittävän suomalaisen toimijan, Nesteen ja Postin kumppanuudesta ja vastuullisuudesta.
Jokainen markkinoija haluaa tehdä juuri niitä oikeita toimenpiteitä, jotka vaikuttavat tavoitteiden mukaisesti haluttuun kohderyhmään. Markkinoinnin suunnittelua ja mainonnan optimointia pystytään ohjaamaan mittaamalla ja keräämällä dataa. Milloin mainostaminen on fiksua? Entä milloin maksat niin sanotusti turhaan?
Laitoitteko yrityksenne verkkosivuston uusiksi 3vuotta sitten, mutta nyt on jo alkanut tuntua siltä, että seuraava uudistusolisi tarpeen? Jokin on mennyt pieleen. Evermaden Julius Haukkakoski
Maailman paras markkinointi rakennetaan rajattomasta luovuudesta, laadukkaasta datasta sekä näiden kahden juuri oikeanlaisesta yhdistelmästä. Luovuus on kiistämättä yksi tärkeimmistä onnistuneen markkinoinnin peruspilareista, mutta onnistuakseen se tarvitsee dataa näyttämään sille suuntaa ja antamaan tekemiselle oikeat tavoitteet, mittarit ja aikataulun. Ilmoittaudu nyt mukaan marraskuun teematilaisuuteen!
Jussi Liimatainen pohtii blogissaan, mikäs merkitys alustoilla ja ekosysteemeillä on markkinoinnissa. Miten alustatalous muuttaa markkinoinnin markkinaa, miten markkinoinnin ekosysteemissä toimitaan, mikä pysyy ennallaan ja mikä muuttuu?