
Hakukoneoptimointi on aina ollut muutoksessa. Mitä tapahtuu nyt, kun tekoäly ottaa ohjat?
Kipinävuoro Mirva Saarijärvi
Kipinävuoro on MarkkinointiKollektiivin yhteisön jäsenen kirjoitus havainnoistaan markkinoinnin alalta.
Hakukoneoptimointi on aina ollut yhtä juoksulaukkaa liikkuvan maalin perässä. Alustojen algoritmit päivittyvät useamman kerran vuodessa. Mikään ei päde puolen vuoden päästä. Tämän lisäksi kilpailijat kehittävät sisältöjään ja käyttäjien tavat hakea tietoa muuttuvat. On ollut pakko seurata ympärillä montaa liikkuvaa osaa. Mutta vasta nyt olemme kuitenkin isomman murroksen äärellä: tekoäly ei vain ohjaa hakutuloksia, vaan se alkaa kirjoittaa niitä itse. Ja, mistä se sitten kirjoittaa niitä?
AI SEO haastaa perinteisen optimoinnin
Kun puhutaan AI SEO:sta, kyse ei ole enää pelkistä avainsanoista, metakuvauksista tai mistä algoritmit milloinkin vauhtinsa ottavat. Googlen AI Overviews on ensimmäinen selkeä esimerkki siitä, miten tekoäly rakentaa vastauksia suoraan hakutulossivuilleen. Hakukoneet keräävät itse luotettaviksi lähteiksi määrittelemistään lähteistä lyhennelmiä, selityksiä ja tietopankkeja. Hakijan ei tarvitse klikata ainuttakaan linkkiä vaan kaikki olennainen löytyy yhdellä silmäyksellä.
Ja hupskeikkaa, samalla SEO-strategien pöydälle onkin ilmestynyt uusia käsitteitä:
- AEO (Answer Engine Optimization) eli miten päästä tekoälyn lähteeksi.
- GEO (Generative Engine Optimization) eli miten sisältöä muokataan generatiivisia hakukoneita varten.
Perinteinen SEO ei toki ole katoamassa, mutta sen rinnalle on syntynyt täysin uusi tapa optimoida hakukoneen käyttäjille merkittäviä hakutuloksia ja itse tietoa. Huomattavaa myös on, että vaikka sijoittuisi Google hauissa sijalle 1, se ei välttämättä merkitse hakukoneiden AI:n luomissa teksteissä näkyvyyttä.
Zero-clickin myötä sivustojen sisällöt on pantava uusiksi
Zero-click ei ole uusi ilmiö, mutta AI vauhdittaa sitä merkittävästi. Jos ennen vastaus löytyi “featured snippetistä”, nyt sen antaa tekoäly. Ja jos kerran vastaus on tyhjentävä, käyttäjä ei klikkaa enää eteenpäin.
Mitä tämä tarkoittaa yrityksille tai ylipäätään sisällöntuottajille?
- Sivukävijöitä voi olla vähemmän, mutta niistä jokainen on todennäköisesti paremmin kohdennettu.
- AI:t ryömivät jo sivustollasi ja lukevat ja arvostelevat sisältösi todenperäisyyttä, luotettavuutta ja luettavuutta.
- Brändin arvo pitää rakentaa jo hakusivulla ja se onnistuu vain, jos sisältö on niin uskottavaa ja arvokasta, että tekoäly “haluaa” viitata siihen.
- Oman yleisön hallinta (uutiskirjeet, podcastit, yhteisöt) nousee arvoon arvaamattomaan, koska hakukoneen kautta tuleva liikenne ei ole enää yhtä hallittavaa.
Sen varmistamiseen, että sivustosi sisältöön viitataan, on jo ensimmäisiä oppaita ja neuvoja, ja niitä kannattaa jokaisen hakukoneoptimoijan opiskella jo ahkerasti.
Milloin hakukoneet iskevät AI SEM:in pöytään?
Ja jos SEO on menossa uusiksi, niin sama on edessä myös maksetun haun puolella. On vaikea kuvitella, että Google jättäisi hyödyntämättä AI Overview -ratkaisun kaupallisen potentiaalin. Aivan kuten aikoinaan perinteisen hakukoneoptimoinnin kylkeen luotiin markkinoinnin työkalut hakukoneissa, niin voimme olettaa niiden tulevan myös tekoälyperusteiseen hakukoneoptimointiin.
Odotettavaa on, että ne ensimmäiset AI SEM -ratkaisut tulevat käyttöön jo lähivuosina ja Google on tässä todennäköinen edelläkävijä. Microsoft Bing tuskin jää rannalle ruikuttamaan, sillä Copilot ja OpenAI-yhteistyö antavat sille vahvan jalansijan.
Todennäköisesti odotettavissa on joitain tämänkaltaisia ratkaisuita:
- Sponsoroituja AI-vastauksia, jotka upotetaan generatiivisiin hakukoosteisiin.
- Kontekstiin mukautuvia mainoksia, jotka vastaavat juuri käyttäjän muotoilemaan kysymykseen.
- Uusia hinnoittelumalleja, joissa arvo ei synny pelkästä klikkauksesta, vaan näkyvyydestä tekoälyn rakentamassa tiedon ekosysteemissä.
Itseäni kiinnostaa, miten itse puhtaat AI-työkalut tulevat vastaamaan tähän. EN ole ihan vielä keksinyt, miten ne tulevat kaupallistamaan alustoillaan tapahtuvia hakuja tuottamansa sisällön sekaan.
Loppukaneettina
SEO ei ole häviämässä mutta sen säännöt muuttuvat. Eikä tämä nyt ole ensimmäinen kerta, kun hakukoneet pakottavat markkinoijat miettimään strategiansa uusiksi. Tekoäly ei vain kuratoi sisältöä, vaan alkaa luoda sille oman kehyksensä. Ja kun SEM ottaa seuraavan harppauksen, puhutaan jo kokonaan uudenlaisesta hakumainonnasta.
Yksi asia on varmaa: SEO ja SEM eivät enää näytä samalta viiden vuoden kuluttua, ei edes vuoden kuluttua. Eikä meillä kellään ole aikaa jäädä odottelemaan millaiseksi se muuttuu, jos haluamme varmistaa, että meidän sisältömme on se, mikä löytyy.
Kirjoittaja Mirva Saarijärvi
Oma tekstisi MarkkinointiKollektiivin Kipinävuoro-blogiin? Lue lisää ja jaa rohkeasti oma tekstisi.
.png)

.png)


.jpg)


