MarkkinointiKollektiivi lähtee mukaan perustamaan yhteisöä myynnin ammattilaisille. Uuden yhteisön nimeksi tulee MyyntiKollektiivi.

Markkinoinnin ammattilaisten yhteisö MarkkinointiKollektiivi laajentuu perustamalla myyjille suunnatun ammattilaisten yhteisön MyyntiKollektiivin. Yhteisö perustetaan yhteistyössä muutamien innokkaiden myynnin ammattilaisten kanssa ja yhteisöä lähtee luotsaamaan media- ja markkinointiteknologia-alalla myynnin tehtävissä työskennellyt Teemu Ilola.

“Suomessa myyjiä ei kouluteta kunnolla. Jengille annetaan puhelin ja läppäri, ja sanotaan et ‘alappa myymään’. Jos tulosta ei tule niin laitetaan myyjä luiskaan ja otetaan seuraava tilalle”, Ilola tuskailee. 

Ilolan mukaan oman ammattitaitonsa kehittämisestä kiinnostuneille myyjille ja myynnin johdolle ei ole tarjolla mielenkiintoisia ja ajankohtaisia koulutuksia ja tapahtumia, saatika verkostoa. 

“Tarjonta on todella sirpaleista tai osallistumismaksut ja jäsenmaksut maksavat maltaita. Monelle työnantaja ei tällaisia kustanna, jolloin kehittyminen ja uuden oppiminen on aika jyrkkä ylämäki kiivettäväksi”, Ilola kertoo.

Ilola kehuu MarkkinointiKollektiivin tapaa toimia ja toivoo, että sen parhaita käytänteitä noudattamalla uusi yhteisö saadaan nopeasti auttamaan myynnin ammattilaisia kehittämään itseään.

“MarkkinointiKollektiivi tietää miten onnistuneita tapahtumia järjestetään, miten ihmisiä autetaan kehittymään sekä kohtauttamaan muiden samanmielisten kanssa. Se mahdollistaa nopean startin ja laadukkaat toteutukset.”

MarkkinointiKollektiivin toimitusjohtaja Marica Thorén näkee uuden yhteisön luontevana myös siitä näkökulmasta, että markkinointi ja myynti lähenevät jatkuvasti toisiaan.

“Myynnin ja markkinoinnin yhteistyö arjessa tiivistyy koko ajan, mutta työtä on vielä tehtävänä. Ostajien muuttuvat ostopolut ja asiakaskokemuksen merkityksen kasvu vaativat markkinointia ja myyntiä lähenemään toistensa kanssa. Näemme MarkkinointiKollektiivissa ja MyyntiKollektiivissa myös synergiaetuja esimerkiksi yhteistapahtumien ja ristiinpölytyksen merkeissä. Jokaiselle myyjälle tekee hyvää ymmärtää enemmän markkinoinnista ja toisin päin”, Thorén kertoo.

“MyyntiKollektiivi muovautuu yhteisönsä näköiseksi ja haluamme jokaisen mukaan yhteisön rakentamiseen. Yhteisön rakentamista ovat tukemassa alusta alkaen Myynnin ja Markkinoinnin Ammattilaiset MMA, Lyyti, Kram ja Salesframe, joille kaikille kuuluu iso kiitos jo tässä vaiheessa”, Ilola päättää.

Ilola ja Thorén toivottavat tervetulleeksi yhteisöön kaikki myynnistä kiinnostuneet. Lisätietoa ja mahdollisuus ilmoittautua MyyntiKollektiivin ensimmäiseen tapahtumaan täältä.

Julkaistu 
5.4.2023
Uutiset
 -kategoriassa

Lisää 

Uutiset

 -kategoriasta

Katso kaikki

Tilaa uutiskirje ja saat tiedon tapahtumista, koulutuksista ja markkinoinnin työpaikoista ensimmäisten joukossa!

No spam ever. Read our Privacy Policy
Thank you! Your submission has been received!
Oops! Something went wrong while submitting the form.