Olen paljon miettinyt viime aikoina sitä, että meidän alalla on harvinaisen paljon porukkaa, jotka oikeasti syttyvät paljon omasta tekemisestään. Tässä myös heti kärkeen oma tunnustukseni: innostun mun työstäni välillä jopa epäilyttävän paljon (näin minulle on kommentoitu asiaa, ja jonkun toisen mielestä se myös ikävästi näkyy ulospäin). Miksi näin?

Jos markkinoinnissa palataan usein neljän P:n pariin, on ylipäätään minkä tahansa tekemisen kohdalla tärkeä istua välillä ihan perusasioiden äärelle. Omalla kohdallani tämä vie oman työn mielekkyyteen ja erityisesti merkityksellisyyden pariin.

Huomaankin pyöritteleväni mielessäni näitä kysymyksiä, ja löytäväni aika helposti vastauksia: Mikä työssäni aidosti innostaa? Miksi on tärkeää kokea oma työ aidosti merkitykselliseksi? Miksi ei ole ihan sama, alanko tehdä tätä työtehtävää vai en? Miksi sillä on väliä, että hoidan hommani hyvin ja ajatuksella?

Mistä työn merkityksellisyyden tunne syntyy, ja mitkä asiat siihen vaikuttavat?

Minulle arjen tekemisessä merkityksellisyys tulee tässä työssä siitä, että saan jotain muutosta aikaiseksi muissa ihmisissä. On sitten kyse uuden oppimisesta, uuden työn löytämisestä, ajatuksia herättävästä kohtaamisesta tai jonkun itselle täysin vieraan asian haltuun ottamisesta.

Ihmisistähän tässä on loppupeleissä kyse. Joku innostuu jostain, mistä ei ole aiemmin innostunut, ja ehkä tartuttaa sen taas eteenpäin toisaalla.

Sinä olet löytänyt tiesi tähän blogiin ja täten muiden markkinoinnin ammattilaisten pariin jonkun MarkkinointiKollektiiviin ydintekemisen kautta. Kyseessä on voinut olla jokin MK tilaisuuksista tai koulutuksista, MK mentoriohjelma tai urasparraus, rekrytointiprosessi, MarkkinointiRadio podcast, MarkkinointiTreffit tai Facebook-yhteisö.

Kaikkia näitä kanavia yhdistää se, että olet ollut aktiivinen toimija. Olet itse halunnut inspiroitua, kehittää itseäsi, tavata muita alan tekijöitä, oppia tai oivaltaa jotain uutta, tai vastavuoroisesti ollut jakamassa omaa osaamistasi eteenpäin.

Kun yksilöt alan sisällä kehittyvät, koko ala kehittyy

Nämä yllämainitut seikat on syy sille, miksi minä ja kollegani teemme tätä meidän työtämme innolla ja ajatuksella. Haluamme, että saat tästä yhteisöstä sitä, mitä olet tullut hakemaan. Palautteet kuten: “MK edistää vahvasti omaa ammattilaisuuttani ja ammatti-identiteettini kehittymistä” tai “on hienoa olla osa yhteisöä, joka luo ymmärrystä markkinoinnista ja sen omasta roolista yrityksessä” tsemppaavat jatkamaan taas seuraavaan projektiin tai tuotantoon.

En väitä, etteikö jonain aamuina väsytä, ja joskus ei ylipäätään huvita mikään, mutta ainakaan sitä motivaatiota ei tarvitse kovin kaukaa alkaa etsiä.

Toivonkin, että tiedät, miten arvostan nyt ja jatkossa jokaista palautetta, kehittävää ja kannustavaa, yhtä paljon. Minä, ja kollegani myös, teemme tätä sinua varten. Jos sinusta tuntuu, että voisimme tehdä vielä jotain paremmin, jotain uutta ja jotain erilaista, niin kerrothan siitä meille!

Kirjoittaja Sanna-Kaisa Koivisto on yksi MarkkinointiKollektiivin tuotannon jengistä. SK haluaa uskoa, että positiiviset kierrepallot lentävät pitkällä tähtäimellä aina kotiin hieman suurempina kuin lähtiessään.

Julkaistu 
24.2.2021
Blogit
 -kategoriassa

Lisää 

Blogit

 -kategoriasta

Katso kaikki

Tilaa uutiskirje ja saat tiedon tapahtumista, koulutuksista ja markkinoinnin työpaikoista ensimmäisten joukossa!

No spam ever. Read our Privacy Policy
Thank you! Your submission has been received!
Oops! Something went wrong while submitting the form.