A

lalla, jossa piirit ovat pienet ja kaikki tuntevat toisensa, autetaan ilman muuta kavereita. Myös yli firman rajojen. Myös suoria kilpailijoita.  

Jep, nyt ei puhuta markkinoinnin alasta.

Nyt puhutaan ravintola-alasta, jonka sisäisestä kulttuurista kävin inspiroivan keskustelun Emo-ravintolan Joonas Heinon kanssa. Ravintola-alalla ollaan kunnianhimoisia, itsepäisiä, omanarvontuntoisia, kilpailuhenkisiä ja tehdään pitkää päivää. Alalla hiotaan asiakaskokemusta äärimmilleen, ja pyritään varmistamaan oma olemassaolo, jopa ylitarjontaa pursuavassa kilpailukentässä. Samalla ollaan ehdottoman solidaarisia alan muille pelureille.

Kuulemani tarinat ravintola-alan yhteishengestä olivat innostavia. En koe markkinoinnin alaa yhtä tiiviiksi rintamaksi, jossa autettaisiin toinen toisiamme yhtäläisellä pieteetillä, vaikka aloillamme tiettyjä samankaltaisuuksia onkin. Muutama esimerkki: aivan yhtä lailla osaajat kiertävät molemmilla aloilla eri työtehtävissä ja eri taloissa. Urat alalla ovat pitkiä ja omaan alaan suhtaudutaan intohimolla. Markkinointiala on meidän yhteinen. Ja alamme yhteisestä hengestä ja hyvinvoinnista huolehtiminen on kaikkien meidän tehtävä. Kiitos Joonakselle luvasta koota ravintola-alan terveisiä meille markkinoinnin alalla vaikuttaville. Tästä me voisimme mielestäni ottaa opiksi ja taputtaa kilpailijaa selkään, kuten ravintola-alalla konsanaan:

1. Kun joku alalla huomaa, että Michelin-tähti tarkastajat ovat kaupungissa, laitetaan siitä heti viestiä eteenpäin. Varmistetaan, että ollaan kaikki hereillä ja tarkkana. Halutaan että kaikki onnistuvat.

2. Hädässä kilpailija on ystävä! Jos itsellä hajoaa jääkone, niin on ihan selviö, että jäitä voidaan hakea naapurin raflasta.

3. Kiritetään yhdessä toinen toisiamme! Esimerkiksi festareilla, joissa on useampia ravintoloita mukana, on tapana viedä maistiaisia toisille. Testaamme toistemme annoksia ristiin.

4. Luotetaan kilpailijan osaamiseen ja nautitaan siitä! Kesäjuhlat tehdään aina jonkun toisen ravintolan kanssa ristiin: tehkää meidän porukan juhlat niin me tehdään teidän juhlat. Ja on kunnia asia tehdä ne loistavasti.

5. Huomioidaan kilpailijan saamat tunnustukset! Kun toinen ravintola voittaa kisan tai juhlii pyöreitä, toiset ravintolat huomioivat tämän lähettämällä kortteja, tervehdyksiä tai skumppaa. Tietenkin!

6. Kaverin mahdollisuus ei ole meiltä pois, tarjotaan auttava baaritiski! Kun joku saa kisapaikan ravintola-alan isoista kansainvälisistä kisoista, ja tarvitsee apua kisoihin valmistautumisessa, on ok kääntyä toisen ravintolan puoleen. Kilpailuihin lähtijä saattaa vaikka tarvita kokemusta baarityöskentelystä, koska omassa kotiravintolassa ei ole baaria. Silloin soitetaan kavereille, että voinko tulla teidän baariin treenaamaan - ja toki sinne saa mennä oppimaan.

Kun kuuntelin Joonasta mieleeni nousi ajatus, että tässä on ala, joka ymmärtää kuinka ”yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta” tarkoittaa kasvua, elinvoimaa ja kukoistusta koko alalle. Väitän, että markkinoinnin alalla kuuluisa muskettisoturien sananparsi on käytössä, mutta vielä vain sisäisesti, kullakin tekijällä omanaan.  

- Marica

Kirjoittaja nauttii eniten työssään ihmisten kohtaamisista, ja pienistä asioista, jotka jäävät kohtaamisista mieleen. Hän ihailee ravintola-alan ammattilaisten taitoa asiakaskohtaamisissa, jotka ovat usein osoittautuneet hienoiksi ja hiotuiksi mestariteoksiksi.

Julkaistu 
9.8.2019
Blogit
 -kategoriassa

Lisää 

Blogit

 -kategoriasta

Katso kaikki

Tilaa uutiskirje ja saat tiedon tapahtumista, koulutuksista ja markkinoinnin työpaikoista ensimmäisten joukossa!

No spam ever. Read our Privacy Policy
Thank you! Your submission has been received!
Oops! Something went wrong while submitting the form.