Haluaisitko työskennellä kansainvälisessä työelämän innovaatiokorkeakoulussa markkinoinnin ja viestinnän parissa? Kumppanimme LUT-yliopisto hakee nyt vahvistusta viestintä- ja markkinointitiimiinsä, erityisesti LAB-ammattikorkeakoulun markkinoinnin ja viestinnän pariin. Organisaatiossa työskennellään merkityksellisten asioiden parissa päivittäin, sillä tavoitteena on auttaa yhteiskuntaa ja yrityksiä uudistumaan kestävästi. 

LUTin markkinointi- ja viestintätiimi työyhteisönä

Tässä työyhteisössä arvostetaan toimenkuvasta ja tittelistä riippumatta myönteistä asennetta, vastuunkantamista ja ratkaisukeskeisyyttä. Halu oppia uutta ajaa koko tiimiä vahvasti eteenpäin, ja nyt toivotaankin löytyvän lisää samanhenkisiä kollegoita jakamaan arkea. Tiimin sisällä yhteistyökyvykkyys ja asiakaspalveluhenkisyys ovat sisäänkirjoitettuja ominaisuuksia.

LUTissa työskennellessä kansainvälisyys on läsnä päivittäin, ja englannin sujuva suullinen ja kirjallinen osaaminen onkin edellytys uusille työntekijöille. 

Kaikissa nyt avoinna olevissa toimenkuvissa työpaikka sijaitsee fyysisesti Lappeenrannassa tai Lahdessa, mutta LUT mahdollistaa myös osittaisen etätyön. Kaikki tällä hetkellä avoimet toimenkuvat ovat vakituisia työsuhteita. 

Tutustu avoimiin paikkoihin: 

Markkinointipäällikkö

Haluaisitko olla rakentamassa ja kehittämässä vuoden 2020 alussa toimintansa aloittaneen ammattikorkeakoulun brändiä? Tässä toimenkuvassa siihen on loistavat mahdollisuudet, kun vastaat LAB-ammattikorkeakoulun brändi- ja hakijamarkkinoinnista, sekä toimit kannustavana esihenkilönä markkinoinnin asiantuntijoille. 

Toimenkuvassa pärjäät loistavasti, mikäli ole kokenut ja luova markkinoinnin ammattilainen, ja sinulta löytyy näyttöjä menestyksellisestä organisaation kokonaisstrategiaa tukevasta markkinoinnista. Monikanavaisen markkinoinnin teknologiat ja työkalut ovat sinulle tuttuja, ja osaat huomioida erilaiset kohderyhmät omanlaisine motivaatioineen ja tarpeineen. Toimit liiketoimintalähtöisesti ja hallitset niin budjetoinnin kuin raportoinnin. 

Lue lisää toimenkuvasta täällä.

Markkinoinnin asiantuntija

Oletko luova, energinen ja ympäröivästä maailmasta kiinnostunut sisällöntuotannon ammattilainen,joka haluaisi antaa osaamisensa korkeakoulutuksen kehittämisen käyttöön? Tässä toimenkuvassa pääset suunnittelemaan ja toteuttamaan markkinointiviestejä monikanavaisesti LAB-ammattikorkeakoulun tunnettuuden ja houkuttelevuuden kasvattamiseksi. Kohderyhmänäsi ovat korkeakouluopintojaan suunnittelevat sekä Suomessa että ulkomailla.

Toimenkuvassa pärjäät mainiosti, mikäli sinulla on jo kokemusta sosiaalisen median ja digimarkkinoinnin parista, olet tavoitteellinen ja oma-aloitteinen viestijä. Arjessasi pääset tekemään tiivistä yhteistyötä LABin eri koulutusalojen asiantuntijoiden sekä ulkoisen mediatoimistokumppanimme kanssa. 

Lue lisää toimenkuvasta täällä.

Viestinnän asiantuntija

Kiinnostaisiko sinua olla kasvattamasssa LAB-ammattikorkeakoulun houkuttelevuutta ja vaikuttavuutta kohderyhmän silmissä? Tässä toimenkuvassa pääset kirjoittamaan LABin kohderyhmiä puhuttelevia sisältöjä sekä kasvattamaan LABin ansaittua medianäkyvyyttä, sekä toimimaan tiiviissä yhteistyössä eri medioiden ja toimittajien kanssa.

Toimenkuvassa pärjäät loistavasti, mikäli olet luova, idearikas ja ajankohtaisista aiheista kiinnostunut sisällöntuotannon ammattilainen, jolla on erinomainen uutisnenä. Kirjoitat kiinnostavia uutisia ja ymmärrettäviä teema-artikkeleita. Suunnittelet ja tuotat monipuolisesti LABin strategiaa tukevaa sisältöä eri kanaviin. Vahvasta ammatillisesta verkostosta on tässä työssä paljon etua. 

Lue lisää toimenkuvasta täällä.

Kiinnostuitko? 

Haku kaikkiin tehtäviin on auki 5.4.2022 saakka. Lisätietoja tehtävistä saat kunkin ilmoituksen kohdalla mainitulta yhteyshenkilöltä!

Lue lisää LUT:sta osoitteessa https://www.lut.fi/ 

Julkaistu 
28.3.2022
Rekry
 -kategoriassa

Lisää 

Rekry

 -kategoriasta

Katso kaikki

Tilaa uutiskirje ja saat tiedon tapahtumista, koulutuksista ja markkinoinnin työpaikoista ensimmäisten joukossa!

No spam ever. Read our Privacy Policy
Thank you! Your submission has been received!
Oops! Something went wrong while submitting the form.