O

len kyllästynyt markkinoinnin automaation hypettämiseen - ja siihen että sen luvataan pelastavan koko maailma. Eniten tässä sapettaa se, että markkinoinnin automaatiota käytetään 95 % tapauksista vain sähköpostiosoitteen haalimiseen sisältölukkojen avulla, jonka jälkeen potentiaalinen asiakas hukutetaan uuvuttavaan posti- ja sisältötulvaan. Asiakkaiden pisteytys on vajanaista ja puhelu lähteekin aivan liian aikaisessa vaiheessa. Tällä hetkellä varmaankin naurat katketaksesi uhmakkuudelleni. Naura vain.

Chatit pelastavat maailman - taas

Kommunikaation ymmärtäminen, ohjaaminen ja oppiminen on ollut viimeiset vuodet maailman isoimpien yritysten pääinvestointikohde. Nykyään Sirillä käskytetään omenoita, Alexalla ostetaan vessapaperia ja Growthbot kertoo naapuriyrityksen kasvuluvut. Facebookista voi ostaa pizzaa ja Googlen haut ovat pelottavan lähellä ajatusmaailmaasi. Toki harhalyöntejäkin kommunikoinnin automatisoinnissa on tullut, mutta ei mennä niihin. Tiet on raivattu ja nyt on meidän vuoro. Chatbotit sekä keskustelevat käyttöliittymät (Conversational Interfaces, CI) ovat hioutuneet sille tasolle, että ne ovat saatavissa myös laajemmassa mittakaavassa. Perustan tähän ajatukseni markkinoinnin automaation nahanluomisesta. Keskustelevat käyttöliittymät ovat hioutuneet sille tasolle, että uskallan väittää näiden muuttavan markkinoinnin automaation pelikenttää merkittävästi vuonna 2018. Omat silmäni avasi oivallus siitä, että chat-ikkuna on vain yksi käyttötapa botille. Bottia voi käyttää kaikkialla, missä tarvitaan ohjausta, auttamista tai automatisointia. Boteilla rakennetaan nykyään kokonaisia sisältökokonaisuuksia, piristetään jumiutunutta lukijaa sekä suoritetaan verkko-ostoksia ja käyttäjätilien luomista kivuttomasti. Botit kuuntelevat, kysyvät ja selvittävät tietoa. Botit vitsailevat, kiusaavat ja lähettävät kissavideoita tunnereaktioina. Botit säästävät aikaa kummastakin päästä ja antavat myyjille valmiimpia liidejä ja asiakaspalvelijoille aikaa käydä vessassa. Botit muistavat keskustelusi, linkittävät pikaviestinohjelmiin ja osaavat parhaimmillaan toimia ensi kerralla jopa eri tavalla.

Korvaavatko botit markkinoinnin automaation?

Markkinoinnin automaatio on jo pitkään nojannut ajatusmaailmaan:

  1. Kiinnostava sisältö
  2. Yhteystietojen keruu
  3. Liidin nurturointi
  4. Henkilökohtainen kontaktointi ja/tai kauppa

Tämä malli korostaa sisältöä, asiakkaan pisteyttämistä sekä osin passiivista ja hidasta otetta asiakkaan koukuttamiseen. Käyttäjän liikkeitä seurataan useammassa eri kanavassa ja pommitetaan oletettavasti kiinnostavilla sisältökokonaisuuksilla. Tietyn aktiviteettitason ylitettyä lämmitetty liidi tarjoillaan myynnille kultavadilla. Aikaa tähän voi palaa viikkoja, kuukausia tai jopa vuosia. Vaikka kärsimättömyys vaivaa meitä jokaista, niin liidin lämmittäminen perinteisin ja harkituin keinoin on kuitenkin kannattavaa. Botit sen sijaan pyrkivät selvittämään aktiivisesti ja mahdollisimman pian, millä asialla henkilö on. Sisältö ripotellaan silmille sen mukaan, mitä vastapuoli on valmis vastaanottamaan ja haluaa ylipäätänsä nähdä. Ohjaus toteutetaan käyttöliittymässä selkeillä kysymyksillä ja rajoitetuilla valinnoilla, jolloin mahdolliset virhetilanteet, väärinymmärrykset ja turhautumiset ovat minimoitavissa. Sitä saa, mitä tilaa. Botit voidaan ohjata viemään viikkojen perinteinen kommunikointi tarvittaessa läpi jopa minuuteissa - kerralla yhdessä kanavassa aina kalenteribookkauksia ja tilauksia myöden. Passiivisen nurturoinnin ja sisältökokonaisuuksien sijaan, keskittyminen on itse keskustelussa ja sen aktiivisessa edistämisessä. Markkinoinnin automaatiolla on siis edelleen paikkansa, mutta botit tuovat tähän aktiivisen keskustelun ulottuvuuden mukaan. Botti antaa keskustelijalle vallantunteen valita keskustelun kulku, kuten lastenkirjoissa konsanaan. Markkinoija päättää kuitenkin kirjan sisällön, polut ja lopetuksen. Etkö usko vieläkään? Ei se mitään, tämähän on vain staattista sisältöä – alla sinulle lisää keskustelukumppaneita:

-Tomi Pyrhönen Kirjoittaja (LinkedIn) toimii liiketoimintajohtajana alustatalouden asiantuntijakonsernissa Sofokus Oy:ssä, joka kuuluu Euroopan nopeimmin kasvaviin teknologiayrityksiin (Inc. 5000 Europe 2018). Kirjoittaja on ajatusmaailmaltaan teknis-kaupallinen hybridi, jonka elämänasenne niin vapaalla kuin töissä on kädet savessa ja katse eteenpäin.

Julkaistu 
1.3.2018
Blogit
 -kategoriassa

Lisää 

Blogit

 -kategoriasta

Katso kaikki

Tilaa uutiskirje ja saat tiedon tapahtumista, koulutuksista ja markkinoinnin työpaikoista ensimmäisten joukossa!

No spam ever. Read our Privacy Policy
Thank you! Your submission has been received!
Oops! Something went wrong while submitting the form.