Millaista on aloittaa uudessa työssä etänä?

uusi työ etänä

Moi kaikki, mä olen Määtän Pauliina ja viimeisin vahvistus MK:n jengissä. Kollektiivi-uraa mulla on tasan takana 9 päivää, ja fiilis on aivan katossa.

Erikoista tässä MK-uran aloittamisessa tekee se, että mä pääsin kiinni kollektiivin maailmaan etäilyn aka COVID-19 -aikakautena. Tämähän ei sinällään kollektiivin päivittäisestä tekemisestä poikkea, sillä varsinaista pääkallopaikkaahan meillä ei ole, vaan työpäivät rakentuvat pitkälti (kuulemma – koska sitä en vielä pääse kokemaan </3) eri sidosryhmiä tavatessa ja sparrailessa. Muu päivittäinen tekeminen hoidetaan kotitoimistolla tai kokoontumalla porukalla kahvilassa tai vaikkapa Oodissa.

Uuteen työhön etänä

Mutta takaisin teemaan, nimittäin etänä uuden duunin aloittamiseen. Etäily itsessään oli mulle varsin tuttua, sillä sitä tuli harrastettua virustilanteen vuoksi myös edellisessä tehtävässäni. Pakko todeta, että etäily ei ole ihan mitään mun lempparitekemistä – olen nimittäin ns. ”people person” kuin kuvitella saattaa. Kuitenkin, alan tykästymään tähän työskentelyn muotoon koko aika entistä enemmän.  Kun pitää linjoja auki työkavereiden kanssa, voi heittää kysymyksiä lennosta, vaikka kaikki keskittyisivätkin omiin hommiinsa. Välillä voi todeta, että nyt mä haluan keskittyä tän asian tekemiseen vaikka tunnin, ja palaan sitten linjoille. Täydellistä tehokkuuden & rennon sosiaalisuuden yhdistelmää, sekä aitoa yhdessä tekemistä  <3

Kollektiivilla mut otettiin vastaan koko päivän kestävän live-palaverin muodossa, ja ruokalähetti toimitti mulle ihanan breggari-paketin ekan aamun kunnaiksi (<3). Oltiin jo tutustuttu toisiimme aika kivasti rekryprosessin eri vaiheissa, ja tuntuikin, että aloitan hommat vanhojen tuttujen kanssa.  Kävimme ekojen päivien aikana läpi tulevia suunnitelmia, mitä meillä on teille rakkaat MK:n jäsenet mietittynä. Käsiteltiin oleelliset asiat yksitellen läpi, ja keskustelut polveilivat  alan trendeistä ihan yksityiselämään asti. Me ollaan MarkkinointiKollektiivissa yksi pieni perhe – se mulle kerrottiin jo ennen kuin lusikkani tähän keitokseen laitoin, ja sisäistin sen heti ensimmäisen vartin jälkeen tiimissä virallisesti aloitettuani.

Millaista MarkkinointiKollektiivissa on ollut tähän asti?

Mikä tän erittäin ennakkoluulottoman & avoimen meiningin lisäksi on parasta, niin se, että kädet pääsi samantien upottamaan sinne kuuluisaan saveen. On jotenkin tosi siistiä, että kun kollektiivin olemassaolon tarkoitus on inspiroida ja oivalluttaa markkinoinnin alan ammattilaisia – eli teitä rakkaat lukijat, niin siihen aidosti panostetaan täysillä. Kollektiivin tuotannossa kokeillaan turhia ihmettelemättä uusia idiksiä käytännössä, otetaan opit kotiin ja jatketaan aiempaa viisaampina eteenpäin. Se jos mikä on mua itseä hyvin inspiroivaa, ja takaa sen, että joka aamu herää täynnä aitoa intoa uutta päivää kohden. Konkreettinen esimerkki tästä tekemisen kulttuurista on pandemia-julistuksen jälkeen noin viikonlopussa pystyyn rakennettu MK Aamukahviseura, joka perustettiin paikkaamaan etäilyn myötä syntynyttä tarvetta kohdata ihmisiä, jakaa tietoa & oppia uutta ja inspiroitua, mutta koska porukka on siitä kattavan palautteen perusteella tykännyt, niin mehän jatketaan sitä koko loppuvuoden ajan!

Huomasin omasta linkkarista, että moni lähipiirissä tuntuu vaihtavan töitä näin kesää ennen. Näin tähän loppuun, haluaisin heille jakaa muutaman ajatuksen oman kokemukseni pohjalta.

Pidä nämä asiat mielessä, kun aloitat uudessa työssä etänä:

  • Tutustu uusiin kollegoihisi ihan kuin olisit työpaikalla. Linjat auki, kuppi kuumaa ja ole oma itsesi & kuuntele
  • Kysy. Kaikesta. Tämä pätee aloitit sitten normaali- tai poikkeusoloissa uutena työntekijänä. Moni työkaverisi on tehnyt hommia todennäköisesti pitkään, ja jokaisen meistä ajattelu tuppaa ”urautumaan” kun hommia paiskii saman asian parissa päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen. Kysymykset uudesta näkökulmasta voivat herätellä myös uusia kollegoitasi
  • Tee muistiinpanoja – tämäkin pätee tietysti tilanteessa kuin tilanteessa. Kun tietoa tulee yli äyräiden, on välillä hyvä harkita ihan niidenkin ”kyllä minä nämä muistan” -itsestäänselvyyksien kirjoittamista ylös
  • Tartu rohkeasti uuteen, klassinen ”työ tekijäänsä opettaa” on pätenyt ainakin omalla kohdallani
  • Anna itsellesi aikaa. Uusi työ väsyttää, vaikka olisi kuinka hauskaa ja mieletöntä. Uusi asia kun kuormittaa aivojasi, ja fyysis-psyykkis-sosiaalisina olentoina se vaikuttaa kehoosi
  • Liikuntaa silti suosittelen, mutta kevyenä. Nukkuminen on kaikkein tärkeintä palautumisen kannalta

Valtavat tsempit jokaiselle tähän outoon COVID-19-aikaan. Pian on kesä, ja mä tiedän että me selvitään. Kollektiivissa on voimaa <3

 

Rakkaudella,

Page aka Pauliina

, ,

Comments are closed.