Y

hä useampi yritys odottaa asiantuntijoiltaan nokkelia some-postauksia tai blogitekstejä. Jos kirjoittaminen takkuaa, kokeile luovan kirjoittamisen harjoitteita tai kirjoittamiselle asetettuja rajoitteita.   "Ota paperi eteesi pöydälle ja kynä käteesi. Kun kuulet sanan, ala kirjoittaa. Anna ajatustesi kulkea vapaasti ja kirjoita, mitä ikinä mieleesi tulee. Älä missään vaiheessa anna kynän pysähtyä tai nosta sitä paperista", kouluttaja Iina Kansonen ohjeistaa MarkkinointiKollektiivin Sujuvampaa Sisältömarkkinointia -koulutukseen osallistuneita sisällöntuottajia. On maanantaiaamu ja ajatus tuntuu vielä takkuiselta. Iinan antaman toisen sanan kohdalla ajatus alkaa virrata ja kirjoittaminen tuntuu luontevalta ja sujuvalta. Koulutuksessa tehdyn kirjoitustehtävän tavoitteena on selättää tyhjän paperin kammo ja saada ajatukset virtaamaan paperille ilman kriittisyyttä tai editointia.   Asiantuntijuus näkyväksi Nykypäivänä erilaisten sisältöjen tuottaminen on osa jokaisen asiantuntijan työnkuvaa. Asiantuntijoiden some-näkyvyyden tiedetään olevan huomattavasti vaikuttavampaa ja tehokkaampaa kuin yritystileiltä luotu orgaaninen näkyvyys. Asiantuntijasisältöjä pyritään luomaan säännöllisesti matalalla kynnyksellä ja näin nostaa omaa asiantuntijabrändiä ja mahdollisten asiakkaiden kuvaa yrityksestä. Joiltakin tämä sujuu hyvin luontevasti, osa tarvitsee paljon harjoittelua ja joillakin kynnystä ei ole edes lähestytty.   Luovan kirjoittamisen harjoitteleminen helpottaa kirjoittamista Kirjoittamisprosessissa ei kannata ohittaa luovan kirjoittamisen vaihetta. Prosessin ensimmäisessä vaiheessa tavoitteena on luoda raakaversio, materiaali, jota työstetään asettamatta rimaa liian korkealle. Tekstin annetaan tulla pysähtymättä editoimaan. Tässä vaiheessa teksti saa työotsikon, joka auttaa hahmottamaan aihetta. Jos kirjoittaminen ei suju, älä yritä aloittaa tyhjästä. Luovan kirjoittamisen vaiheessa helpottavaa on, kun kirjoittamiselle annetaan rajoitteita, kuten esimerkiksi kuvia, avainsanoja, tietty rakenne tai merkkimäärä. Myös yrityksen avainsanatutkimuksessa nousseita hakusanoja tai -lausekkeita voi hyödyntää rajoitteina. Editoiva kirjoittaja päästetään valloilleen vasta luovan kirjoittamisen jälkeen, kun tekstiä on jo kasassa jonkin verran. Älä päästä tätä vaihetta valloilleen ensimmäiseksi, koska silloin kirjoittamisesta tulee vaikeaa.   Lunasta lupauksesi Tekstin rakenteen hiomiseen on monenlaisia työkaluja, jotka helpottavat rakenteen muodostamista. Erityisen tärkeää on muistaa, että otsikon ja ingressin luomat odotukset ja lupaukset on lunastettava tekstissä konkreettisin perusteluin. Jutun rakenteen voi myös piirtää, jolloin se on helpompi hahmottaa. Rakenne voi olla jana, kasa palikoita, talo – ihan mitä tahansa. Tärkeää on lopuksi luetuttaa teksti aina jollakin toisella. Sisällön tärkeimmät asiat kannattaa merkitä tekstiin, jotta seuraavassa versiossa voidaan karsia sisällöstä se, mikä ei ole olennaista. Ota palaute avoimesti vastaan. Kuuntele ja muokkaa.  

Suvi Tiirakari

Kirjoittaja (LinkedIn) on markkinoinnin asiantuntija, jonka erityisosaamista ovat sisältömarkkinointi, sähköpostimarkkinointi, markkinoinnin automatisointi ja CRM. Häntä kiinnostaa datan hyödyntäminen ja paremman asiakaskokemuksen luominen verkossa. Hän osallistui alkuvuodesta 2020 järjestetylle MarkkinointiKollektiivin "Sujuvampaa sisältömarkkinointia"-koulutukseen ja halusi jakaa sieltä oivalluksiaan kaikille.

Julkaistu 
26.3.2020
Blogit
 -kategoriassa

Lisää 

Blogit

 -kategoriasta

Katso kaikki

Tilaa uutiskirje ja saat tiedon tapahtumista, koulutuksista ja markkinoinnin työpaikoista ensimmäisten joukossa!

No spam ever. Read our Privacy Policy
Thank you! Your submission has been received!
Oops! Something went wrong while submitting the form.