M

olemminpuolinen avoimuus, luottamus ja ketterät toimintatavat ovat OP Ryhmän ja Nordic Morningin yhteistyön kulmakiviä.

Ketterä {adj.}: kevyesti, joustavasti, notkeasti liikkuva, sukkela, vikkelä.

Mitä seuraa, kun tuhansien työntekijöiden organisaatio muuttaa koko toimintamalliaan käytännössä yhdessä yössä? Ei mitään hyvää, ajattelee moni. Yllättäen totuus on kuitenkin toinen. OP Ryhmä aloitti vuoden 2019 alussa ketterän työskentelyn käytännössä kertarysäyksellä henkilöasiakkaiden pankkipalveluista ja kehittämisestä. Uudistuksessa vanhat organisaatiorakenteet ja roolit saivat väistyä uuden, ketterän toimintatavan tieltä. Ketterä toimintatapa ei pöllyttänyt toimintatapoja uusiksi ainoastaan talon sisällä. Myös OP Ryhmän kumppanit saivat osansa muutoksesta. Nordic Morning toimii OP Ryhmän markkinointikumppanina eri liiketoiminta-alueilla moninaisilla vastuualueilla. Uusi, ketterä toimintamalli on auttanut Nordic Morningia työskentelemään tiiviimmin osana OP Ryhmän tiimiä. Nopeassa muutoksessa apuna ovat olleet huolella tehty taustatyö ja kaikkien avoin suhtautuminen.

Joku tekee ›› me teemme

Mentaliteetin on oltava: joskus voitetaan, joskus opitaan. Kokeilemisen kulttuuri pitäisi saada niin avoimeksi, että syyllisiä ei etsitä. Ketterä kumppanuus vaatii kummaltakin osapuolelta sopeutumiskykyä. Kuten hyvässä avioliitossa, OP Ryhmän ja Nordic Morningin kumppanuudessa tärkeimmät ainekset ovat kommunikointi ja avoimuus. Poikkeuksellisen avoin kommunikointi lisää tiimin sisäistä turvallisuudentunnetta: uusia ideoita saa esittää vapaasti ja mokaamista ei tarvitse pelätä. Onnistumisista iloitaan avoimesti ja kaikilla on yhteinen halu menestyä, kehittyä ja mennä eteenpäin. Tiimi voittaa tai häviää yhdessä, ei yksilöinä. Helpommin sanottu kuin tehty, ja tekemistä on vielä jäljellä. Etenkin, kun opetellaan yhdessä häviämistä. Vaikeissa tilanteissa vanhat roolit ja kumppanuudet puskevat yhä helposti pintaan. Avoimuuden ja luottamuksen ansiosta vaikeatkin asiat on saatu ratkaistua, ja yhdessä jatketaan entistä vahvempina.

Ketterästi kumppaneina

Pyritään tehokkaaseen dialogiin, eikä vain elvistellä omilla tuloksilla ja tekemisillä. Yksinäisten rokkitähtien ja yksin tekemisen aika on ohi Kun perinteisessä mallissa asiakas antaa briiffin ja listan taskeja, ketterässä mallissa kumppani on mukana alusta asti ja tavoitteet mietitään yhdessä. Tekemistä ei enää mietitä omissa luolissa viikkotolkulla, ja laajojen kuukausipalaverien sijaan tiimin jäsenet kommunikoivat tarpeen tullen vaikka päivittäin. Johtamisesta on tullut enemmän valmentamista ja esteiden poistamista, ja perinteiset siilomaiset tiimirakenteet ja ostoajattelu on unohdettu. Tiimeillä itsellään on valta määritellä, miten työtä tehdään ja miten tavoitteisiin päästään. Tiimien tavoitteellisuus onkin ketteryyden ansiosta vahvistunut. Enää ei odoteta, että joku tekee. Sen sijaan asiat laitetaan yhdessä tapahtumaan. Nordic Morningille ketterä malli on tarjonnut mahdollisuuden työskennellä osana asiakkaan tiimiä ennennäkemättömällä tavalla. Parhaimmillaan kumppanuusyhteistyö on niin tiivistä, että eri tekijät unohtavat yritysrajat ja tekevät töitä kollegoina. Yhdessä yhteisen tavoitteen eteen.

Työ on oppimista

Uuden työskentelymallin avulla tiimeissä on päästy käsiksi valtavaan määrään piilotettua potentiaalia. Tiimeissä osaaminen, vastuu ja ihmiset kohtaavat päivittäin, ja ketteryys on mahdollistanut liiketoiminnan ja markkinoinnin toimimisen aidosti yhdessä. Kun eri osaamisalueiden ammattilaiset työskentelevät yhdessä, se haastaa tekijöitä aivan uudella tavalla. Tiimin sisällä pääsee näkemään asioita oman osaamisen ulkopuolelta, ja tiimien osaamistaso on noussut huimasti. Se osaaminen, mitä on nyt, ei kuitenkaan riitä tulevaisuudessa. Muuttuvassa toimintaympäristössä pitää jatkuvasti löytää uusia tekniikoita ja osaamista. Itse ei kuitenkaan tarvitse heti osata kaikkea, kun koko tiimin osaaminen ja tuki ovat saatavilla.

Ketterästi eteenpäin

Minkä tahansa muutoksen tapahtuminen vaatii jonkin verran painetta. Jos asioita vetkutetaan, ne eivät tapahdu. OP ryhmän nopean muutoksen taustalla on vallinnut vahva tahtotila: uudessa toimintamallissa nähtiin paljon hyötyjä ja niitä kohti haluttiin edetä. Monien asioiden kanssa on painittu. Toisaalta nopea siirtyminen uuteen toimintamalliin on mahdollistanut sen, että ongelmat on huomattu ja niihin on reagoitu nopeasti. OP Ryhmän ja Nordic Morningin kumppanuus on syventynyt, ja jo vajaan vuoden kokemuksella paluuta entiseen on vaikea kuvitella. Tulokset ovat parantuneet, resurssit ovat paremmin käytössä ja uudet tiimit ovat hitsautuneet yhteen. Uudistuksen tavoitteena oli parantaa työntekijä- ja asiakaskokemusta sekä lisätä toiminnan tehokkuutta. Ja siinä sivussa olla Suomen johtava ja vetovoimaisin finanssiryhmä.  Tulokset näkyvät jo nyt.

5 vinkkiä - näin onnistut

  1. Ole rohkea. Kyseenalaista vanhat toimintatavat rohkeasti.
  2. Rakenna raamit ja prosessit, näin ihmiset tottuvat helpommin uuteen. Keskity tehokkuuteen ja relevanttiuteen.
  3. Osallista ihmiset. Koko porukka - myös kumppanit - kannattaa ottaa aikaisessa vaiheessa mukaan ideoimaan.
  4. Anna tiimeille tilaa, vastuuta ja omistajuus omaan tekemiseen.
  5. Ole avoin ja joustava. Ota palautetta vastaan, opi virheistä ja onnistumisista. Muuta toimintamalleja tarvittaessa.

Krista Pohjanlehto on Nordic Morning Finlandin Growth Director. Nordic Morning on datavetoisen markkinoinnin ja palvelumuotoilun toimisto, joka palvelee asiakkaitaan kaikilla markkinoinnin ja digitaalisen kasvun osa-alueilla. Nordic Morning Finland on osa pohjoismaista Nordic Morning Group -viestintäkonsernia.  

Tea Koivujuuri on OP Ryhmän Competence Lead, Digital Sales and Marketing. OP-ryhmä on Suomen suurin finanssiryhmä, jossa on käynnissä merkittävä ajattelutavan ja toimintakulttuurin muutos. Muutoksen tavoitteena on parantaa työntekijäkokemusta, asiakaskokemusta sekä toiminnan tehokkuutta. Muutoksella vastaamme toimintaympäristön ja asiakaskäyttäytymisen muutokseen sekä sääntelyn uusiin vaatimuksiin.

Julkaistu 
29.10.2019
Blogit
 -kategoriassa

Lisää 

Blogit

 -kategoriasta

Katso kaikki

Tilaa uutiskirje ja saat tiedon tapahtumista, koulutuksista ja markkinoinnin työpaikoista ensimmäisten joukossa!

No spam ever. Read our Privacy Policy
Thank you! Your submission has been received!
Oops! Something went wrong while submitting the form.